lauantai 24. tammikuuta 2015

Collegehousujen paikkailua

Pojalla on päivittäisessä käytössä collegehousut ja kulutus on kovaa, reikiä tulee polviin merkistä ja laadusta riippumatta. Nyt oli taas kahdet reikäiset housut paikattavana. Halusin päästä hommasta helpolla, joten leikkasin sivusaumat auki, ompelin paikkakankaat paikoilleen ja uudelleen sivusaumat kiinni. Toisissa käytin paikkana vanhoista farkuista leikattuja paloja ja toisiin uutta collegekangasta, näihin vaihdoin myös resorit kuminauhan tilalle antamaan uutta ilmettä. Lahkeet tietysti kapenivat hieman, joka teki myös housuista kivemman näköiset.

ENNEN

JÄLKEEN







keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pitsisydän

Ennen joulua tuli virkattua ja neulottua enemmän, joten odotettavissa oli, että ompeluvimma iskee ja iskihän se! Oli pakko ommella jotain. Pinterestissä (taas!) törmäsin kuvaan, jossa oli aplikoitu pitsikankaalla kuvio paitaan ja idea jäi pyörimään päähän. Eurokankaasta löysin sattumalta suunnitelmiini sopivat kankaat. Pitsikangas oli pakalta ja luonnonvalkoinen trikoo sopivasti alekankaista. Kaava on muokattu Ottobre 6/09 lehden paitakaavasta. Kavensin olkasaumoja, pyöristin helmaa edestä lyhyemmäksi ja takaa hieman pidemmäksi sekä lisäsin poimutetun helmarimpsun. Kuvion kohdalle trikoon alle silitin tukikankaan ja pitsin ompelin tiheällä siksakilla. Tunika on kokoa 86 cm.

Keskimmäisessä kuvassa olevat leggarit olen ommellut jo aiemmin. Neiti on ollut nyt pitkään nuhainen ja yskäinen eikä ruoka ole maistunut entiseen malliin.. Leggarit oli sopivammat aiemmin, mutta nyt näyttävät hieman löysiltä. :( Kangas Noshin trikoo, kaava Ottobren sivusaumattomat leggarit.











tiistai 6. tammikuuta 2015

Barbielle makuupussi

Ommellaan lapsille -kurssin infoon pääset vielä tästä, mutta nyt viimeinen joululahjapostaus..

Kaksi tyttöstä olivat saaneet Barbien teltan ja olivat vailla muita retkikamppeita. Molemmille tein samanlaisen setin: makuupussi, retkipatja ja tyyny. Ideakuvia etsin Pinterestistä ja tällaisia tuli minun versioista. Makuupusseissa on toinen sivu auki ja sen saa suljettua pienillä tarranauhan palasilla. Patjoissa sekä makuupusseissa on päissä ohuet satiininauhat, joilla saa rullatun patjan/pussin solmittua kiinni. Puuvillakankaiden väliin laitoin fleecekankaan pehmentämään Barbien unia. :)