lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ruusukepipo


Alkaisko ne helteet, jos ompelee kesäpipoja?

Kangas Eurokankaan trikoota. Ruusuke ommeltu 3 cm leveästä suikaleesta, joka poimutettu poimutuslangalla. Poimutuksen jälkeen suikale ommellaan keskeltä spiraalina. Suikaleen pituus oli tässä ruusukkeessa n. 90 cm. Ruusukkeen kohdalle laitoin tukikankaan.









sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kukkamekko


Tämä kukkamekko on ollut jo tovin valmiina, mutta sopivaa säätä sen pukemiseksi on odoteltu. Kaava on Ottobren 3/12 Hollywood Cerise pienin muutoksin. Siirsin leikkauksen kädenteiden alapuolelle ja vuoritin kaarrokkeet. Ohuen kankaan kanttaaminen tuntuu välillä työläältä, joten säästyin siltä. Kangas on viskoosia Eurokankaan paloista. Ihastuin kuosiin kovasti, mutta en löytänyt sitä kuin yhden pienehkön palan, joka riitti juuri tähän mekkoon ja edellisen postauksen huiviin.













keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Huiveja

Tarvitsin itselleni huivin tiettyyn tilaisuuteen. Eurokankaan viskoosipaloissa olikin taas useampi vaihtoehto ja mukaan lähti yhden kankaan sijaan kolme. Tein tytölle huivin ja itselle kaksi. Huivit on tehty Mekkotehtaan huiviohjeen avulla eli ommellaan neliö, jonka yhteen sivuun ommellaan korsiteeksi nauha tai röyhelö. Tytön huivi on 60 x 60 cm (olisi voinut olla isompikin) ja omat 115 x 115 cm. Huiveja on mukava ommella myös lahjaksi!